Kotityöpalvelut

Kotityöpalvelut

Apua tavanomaisissa, päivittäisissä asioissa asiakkaan kodissa ja kodin ulkopuolella.

Hoitajamme auttavat asiakkaitamme tavanomaisissa, päivittäisissä asioissa asiakkaan kodissa ja kodin ulkopuolella. Apu voi olla esimerkiksi viriketoimintaa (ulkoilua, tapahtumissa tai kahvilassa käyntiä) tai asiointiapua (esimerkiksi kaupassa, lääkärissä tai apteekissa käyntiä).

Käyntimme tarkoitus voi olla ravitsemuksen varmistaminen, lämmitetään ruoka ja seurustellaan sen aikaa, että tulee syötyä.

Viikoittaiset suihkutukset sekä päivittäinen hygienian hoito, kuuluu tarvittaessa meidän töihimme.

Kodin siivouksesta sekä pyykkihuollosta huolehdimme myös niin sovittaessa. Kotisiivouksessa työntekijämme tekevät sovitut työt esimerkiksi imurointi, lattioiden peseminen, pölyjen pyyhintä, wc:n- ja kylpyhuoneen pesut, saunanpesu ja ikkunanpesu.

Ei kannata arkailla kysyä myöskään ns. miesten töitä. Vahvuutenamme on monitoimiyrittäjä, joka ei pelkää tarttua työhön. Onnistuu pienet remontit, pihatyöt, polttopuiden teko ja vaikka rännien puhdistus. Hän lähtee seuraksesi tapahtumiin, jos mieluummin haluat sinne miespuolisen seuralaisen.

Kotipalveluista ja tavanomaisesta hoivatyöstä asiakkaan on mahdollista saada kotitalousvähennys. Avustamme mielellämme hakemuksen tekemisessä ja lähettämisessä!

Lisätietoja kotitalousvähennyksestä löytyy verottajan sivulta.